Mistä kaikki lähti...
Olen ollut lähipäivinä tekemisissä masentuneiden ihmisten kanssa... En tiedä mitä minun pitäisi ajatella.
Ehkä ei mitään.
Yritän auttaa kyseisiä
ihmisiä, mutta jotenkin he saavat minussa heräämään toivon. Toivo on sana,
jonka haluan jakaa kaikille. Se auttaa elämän synkimmillä hetkillä, mutta niin
se auttaa iloisilla ja jännittävilläkin hetkillä.
Jokaisella ihmisellä on pala
toivoa.
Eräs artisti halusi vain palan rauhaa.
Mutta minä haluaisin antaa
ihmisille palan toivoa. Takataskuun. Nykyisyyteen, tulevaisuuteen, ja
muistomatkalle, jossa kohdataan omat möröt.
Miten ihminen voi koskaan olla ehjä
ja kokonainen? Onko mahdollista olla henkisesti täysin ehjä? en usko.
Jokaisella ihmisellä on omat painajaiset. Se kaveri, joka on Zen-ihmisiä, voi
esittää muille, että hänellä on sisäinen rauha.Todellisuudessa hän on luonut
itselleen sellaisen tilan, jossa hän pääsee rauhoittumaan elämän
vastoinkäymisiltä.
Ehkä tämä sama henkilö on hyvin stressaantunut töissä, ehkä
hänellä on talousvaikeuksia, ehkä hänellä on selvittämättömiä asioita
menneisyydessä. Mutta totuus on. Kukaan ei ole täysin virheetön.
Ihmiset
toistavat samoja mantroja päivästä toiseen. ” Yksi hymy päivässä pitää mielen
virkeänä” ”Hymyile, se palaa takaisin.” ”Ole onnellinen tänään, koska huomenna
se voi olla myöhäistä.”. Paskat!
Se kertoo vain siitä, että pelkää
tulevaisuutta.
Ihmisellä pitää olla hyviä ja huonoja päiviä. Ihmisen pitää
tuntea jokaista tunnetta. Mitä enemmän voit kertoa tunteistasi ääneen ja
näyttää tunteesi, sitä ehjempi olet.
On totta, että joka paikkaan tunteet ei
sovi. Työmaalla jos esität heikkoa, se voi tarkoittaa sitä että menetät työsi,
koska olet impulsiivinen.
Julkisilla paikoilla jos näytät tunteesi, ja se
sattuu olemaan negatiivinen, ihmiset osoittelevat, ilkkuvat, nauravat,
pelästyvät, hämmentyvät... ja ennen kaikkea syyllistävät.
Syyllisyys... se tunne,
jonka kaikki tiedämme. Joskus joku ihminen on syyllistänyt meitä jokaista.
Ehkä
se oli isä tai äiti, tai alakoulun opettaja. Sillä ei ole väliä kuka se on
ollut, vaan sillä että se antoi meille syyllisyyden tunteen. opimme että teimme
jossain asiassa virheen...
Virheellä ei ole väliä, kunhan oppii siitä. niin
sanotaan. Joskus jopa virhe voi olla elämämme kannalta ratkaiseva tekiä.
Ehkä
joku tietty virhe opettaa meille, keitä me olemme, mitä me haluamme, minne me
haluamme saavuttaa.
Voimme kehittyä paremmaksi.
Voimme kehittyä parhaaksi
versioksi itsestämme.
Olen miettinyt useasti, että minulla olisi paljon
kirjoitettavaa, mistä aloittaisin?
Aloittaisinko elämästäni? Entä aloittaisinko
ystävistäni, jos kertoisin elämästäni...
Vai kenties perheestä, vai haluaisinko
kenties kertoa omista tunteistani...
miten voin laittaa kaikki tunteeni
tekstimuotoon niin että se välittyisi myös muille...
Eilen illalla autoin
erästä ystävääni kohtaamaan oman pelkonsa, autoin häntä ylittämään oman
ahdistuksensa, keskustelemalla hänen tunteistaan.
Saman illan aikana toinen
ystäväni oli hieman päihtynyt, ja pyysi minua soittamaan. Soitin ystävälleni,
hän kertoi mikä häntä todella harmitti.
Hän kirjoitti omalle seinälleen
sosiaaliseen mediaan siitä. Ja mietin vain… miksi muut eivät pysty siihen? Yleensä
ihmiset kirjoittavat vain iloisista asioista nettiin.
Ei kukaan kerro sitä, kun
menee lähimmäiseen hermot, tai tuntee vihaa, ahdistusta tai tuskaa.
Ja jos joku
kirjoittaa, se yleensä on jo niin pitkällä oman elämänsä syövereissä, että jos
joku lukee sen, kyseinen ihminen voi katsoa tekstin liian ahdistavaksi, hän
näkee tekstissä masennuksen...
Hän näkee siinä ongelmallisen henkilön kirjoittamassa... Miksi?
Miksi tällä henkilöllä joka tekstin kirjoitti ei ole oikeutta ilmaista
pahaa oloaan tekstin muodossa ilman että hänet leimataan ongelmalliseksi? Hänen
taustansa voivat olla erittäin hyvät, mutta yhtäkkiä kauniina päivänä hän
harmistui todella.
Jos hänen elämässään oli henkilö, joka on tuonut pinnalle
juuri ne negatiiviset tunteet? Mitä luulet? tuomitsisitko sinä?
Tämä tekstiluonnos on minulle. minulle, jonka päässä on
tuhansia ajatuksia siitä, mitä voisin kirjoittaa.
Minulle, joka tuntee useampia
tunteita päällekkäin, minulle, joka tietää, että tämä teksti voi satuttaa
ihmisiä. Minulle, joka myöntää itsellensä olevansa taitava, jos vain antaa
mahdollisuuden.
Mahdollisuus olla omasta itsestään paras versio.
Minulle, joka
on ollut ahdistunut, minulle, joka on sekava seinäkello ilman että siitä on
mitään iloa kenellekään.
Minulle, joka aloittaa kymmenen työtä ja saa ehkä
yhden niistä valmiiksi. Minulle, jonka asunto on sekaisin koska motivaatio
siihen on hukassa, tai sitten olen vain laiska laittamaan asunnon näyttely kuntoon, koska näin on
hyvä.
En halua täydellisyyttä, pyrin epätäydellisyyteen, jotta minulla olisi
helpompi olla.
Minä, perfektionisti.
Kuka minä olen?