sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Erilainen ihminen

 

Erilainen ihminen

 

Ihmisiä on monenlaisia, ja jokainen eroavat toisistaan. Monet vertailevat toisiaan, ja se on mielestäni surullista. Monet vertaavat ihonväriä, kulttuuria, tai fyysisiä ominaisuuksia. Mutta erilaisuus ei ole vain kuori. Erilaisuus on rikkaus, ja siitä on hyvä pitää kiinni.

Kun kävelet kadulla, voit törmätä ihmiseen, kenellä on samanlainen reppu, takki tai kengät, kuin sinulla on. Silti se ei tarkoita, että olisitte samanlaiset. Repun sisältö voi olla täysin erilainen, mitä sinulla olisi repussa. Takin taskussa voi olla täysin eri asioita kuin sinulla on. Kengät tuntuvat toisen jalassa täysin erilaiselta kuin sinulla.

Kun kaksi ihmistä tapaavat toisensa ensimmäisen kerran, vaihdetaan yleensä perustiedot esim. Nimi, työ, ja paikkakunta. Ajan kanssa vaihtuvat harrastukset, mielenkiinnon kohteet, ja elämän tarina.  Joskus matka käy lyhyeksi, ja toisinaan se voi olla elämän kestävä. Monet asiat vaikuttavat siihen.  

Tärkeää on vain muistaa, että et voi verrata ihmisiä toisiinsa. Monet tekevät plus ja miinus listaa ihmisistä, joissa erottelee hyvät ja huonot puolet. Toki listaus on hyvä tapa erottaa, onko kyseinen ihminen juuri sinun elämääsi soveltuva. Mutta jos aloitat vertaamaan ihmisiä, olet eksyksissä itsesi kanssa useimmiten. Ihmisten erilaisuus yleensä erottuvat heidän tavastaan ajatella, muistaa tai käyttäytyä. Mutta jos et tiedä heidän tarinaansa, et voi lokeroida ihmistä. Lokerointi on muodostanut omat kuppikunnat, ja se on ikävä huomata kuinka ihmiset joutuvat toisistaan kauemmaksi tästä syystä.

Kun toinen ajattelee täysin eri lailla mitä sinä ajattelet, et yleensä anna mahdollisuutta toisen kertoa omaa kantaansa asiaan. Keskustelua ei haluta synnyttää, vain siksi että nykyään puhutaan ”punaisesta lipusta”. Sillä erotellaan ihmiset, joilla on erilaisia käytöstapoja. Mutta miten punaisen lipun leimaava ihminen voisi korjata oman käytöksensä, jos kukaan ei opeta hänelle, miten kuuluisi käyttäytyä, tai ajatella eri tavalla?

Jokaisella on tarina kerrottavanaan.

Ihmisten tapa sitoa asioita toisiin, on erilainen. Tämä on otettu myös huomioon lakia tehdessä. Esimerkiksi voisimme ottaa: Teräaseen kantaminen. Toinen ajattelee, että se on itsepuolustusta varten, toinen ajattelee, että se on hyödyllinen työväline. Esim. tarvitsee sitä nuotion tekemiseen, tai puun veistämiseen.  Mutta kumpikaan näistä ei saa kantaa teräasetta kaupassa, tai yleisissä tiloissa. Ajatukset ovat erilaisia. Toiset ajattelevat sen olevan uhka, kun toiset pitää sitä hyödyllisenä.

Ihmisen tapa toimia eri tavalla on myös merkki siitä, miten erilaisia olemme. Toinen laittaa leivän päälle ensiksi lihaleikkeen, kun toinen laittaa juuston. Minä olen niitä ihmisiä, jotka laittavat levitteen ensimmäiseksi.

Tiesitkö että ihminen tutustuu yleensä sellaisiin ihmisiin, joilta haluaa oppia jotain? Se vaatii myös molempien halua oppia toisistaan, jotta se olisi vastavuoroista. Ymmärtäisit toisen tavan opettaa.

Ymmärtäminen, miten hieno sana. Miten ymmärrystä käytetään hyväkseen, miten sen voi käsittää eri tavalla? Ymmärrätkö oman erilaisuutesi?

Jotkut sanovat, että yhteiskunta vaikuttaa siihen, miten ihminen ymmärtää erilaisuutta. Erilaisuus on nykyään hitti. Mutta miksi? Eikö sen pitäisi olla jokaiselle päivänselvä asia, että olemme kaikki erilaisia?

Me pystymme jokainen kanavoittamaan oman erilaisuutemme. mm. jos sinulla on parempi kuulo, kanavoit tekemisesi niin että siitä on hyötyä sinulle. Toiset harrastavat musiikkia, kun taas toinen on kuuloon erikoistunut tutkija. Molemmissa voit käyttää tarkempaa aistiasi.  

Aina voi oppia uutta, sanotaan. Olisiko nyt aika vain hyväksyä erilaisuutemme? Saisin tästä tekstistä huomattavasti pidemmän, kokoamalla tuhansia esimerkkejä. Tunteiden vaikutus erilaisuuteen? Ajatusten vaikutus erilaisuuteemme. Muistin vaikutus erilaisuuteemme. Aistien vaikutus erilaisuuteemme. Yhteiskunnan vaikutus erilaisuutemme peittelemiseen/tukemiseen. Minusta olisi hienoa kuulla ihmisten ajatuksia erilaisuudesta. Miksi erilaisuus on monien vaikea hyväksyä? Minusta on upeaa, että meitä on erilaisia ihmisiä, jotta voimme kaikki oppia toisistamme jotain. ”Kun opetat, muista opetella itse myös.” 


Aiheeseen liittyvä hyvä kipale: https://www.youtube.com/watch?v=ouZAAlcFGqE

lauantai 3. syyskuuta 2022

Siivet Kirjeelle

 Siivet Kirjeelle

Ajatuksia ideasta, joka odottaa toteuttajaansa, ja loppuun asti suunnittelua. Ehkä egoni sai kolauksen, tai yllätyin ihmisten negatiivisistä ajatuksista, mutta samalla törmäsin mielenkiintoon: Miten? Mitä tarkoitan? Miten se toimii? Mikä on todellinen syy idealle?

Mainoksen suunnittelua. 1. luonnos.


Tein kyselyn, ja sain vittuilua osakseni. Tämä kyllä harmitti, joten poistin kyselyn, ja annoin asian olla. Kirjoitin SELKOKIELELLÄ. En suinkaan KIRJAKIELELLÄ. "Kukaan" ei kirjoita tunteitaan yleensä kirjakielellä. Koska silloin tunne ei pääse välttämättä välittymään lukijalle. Toki sanan käänteet, ja rikas sanavarasto voivat helpottaa tehtävässä huomattavasti. 

Ideani lähti kirjeestä, jonka kirjoitin tietokoneella, tulostin, ja lähetin. Teksti oli sielun puhdistus samalla. Kerroin monien vuosien patoutuneet ajatukset, ja se helpotti oloani. Sain päähän piston siitä, ja mietin: Voisinko minä auttaa muita ihmisiä puhdistamaan heidän mielensä asioista, jotka ovat syvällä mielessä? Mitä eroa on paperillisella kirjeellä, ja tekstiviestillä? Mitä vastapuoli tuntee, kun hän saa kirjeen? Mikä on hänen reaktio? Mikä olisi "tilaajan" reaktio, kun hän tietäisi sen, että hänen ajatuksensa olisivat kirjoitettu, ja lähetetty matkaan? Ja tästä lähdin suunnittelemaan.

Ajatukseni poukkoili myös, miten kirjeestä saa muotoiltua sen niin, että vastapuoli ei tajua asiaa, että kirjoittaja on "tilattu."  

  • Murteet. Suomessa on erilaisia murre sanoja, ja jokaisella ihmisellä on oma "murteensa", joten pitäisi olla tarkkana ihmisen kanssa joka kirjeen tilaa. Mitä murretta hän käyttää? Mitä sanoja hänellä on "omanaan"? Ajatusta siitä mistä kyseinen ihminen on kotoisin, ja missä hän on matkustanut? 
  • Väri-koodi. Ihmiset tykkäävät leikitellä väreillä. Ja tällä pystyy vaikuttamaan mm. siihen miten ihminen vastaanottaa kirjeen. Onko kirje mustassa, vai punaisessa kirjekuoressa. Vai valitaanko mieluummin ruskea tai valkoinen. Virallisemmalta vaikuttavat kirjeet saavat virallisemman vaikutuksen lukijaan. 
  • Tarina. Jokaisella kirjeellä on tarina kerrottavana. Se mitä tarina sisältää, on aivan oma lukunsa. 
Kirjeen sielu löytyy myös ihmisen tunteista. Kun ihminen kertoo ajatuksensa paperille, se voi tuntua peruuttamattomalta. Ja sitähän se on. Joskus kirjoitettu asia voi joutua vääriin käsiin, ja siitä on saatu tehtyä monia elokuviakin. Moni asia voi mennä pieleen. 

Tunteiden kirjoittaminen paperille taasen tuo kirjoittajalle, ja lukijalle vapauttavan tunteen. Se vierittää isoja kiviä hartioilta. Varsinkin jos kasvotusten on vaikea puhua asioista, ajatuksista, tai tunteista. 

Jonkun mielestä se on lapsellista. "Kirjoittaa kirjeitä kuin teinit" tms. Mutta kirjeet ovat ajattomia. Kautta aikojen ovat erilaiset ihmiset kirjoittaneet kirjeitä toisilleen. Mutta puhelimien ja tekstiviestien vallankumouksen seurauksena, ihmiset ovat unohtaneet kirjeiden voiman. Onhan se eri asia saada kirje postitse, kuin tekstiviesti puhelimeen?  Ihminen myös yleensä ottaa kirjeet enemmän tosissaan kuin tekstiviestin tai sähköpostin. (Työsähköposti on eri asia.) 

Ajatus tästä ja sen kehittämisestä on edelleen suunnitteilla. Kaikkia koloja en ole vielä täyttänyt. Mainoslauseita olisi vaikka kuinka monta. Asiakaskuntaa on myös vaikea etsiä. Mutta uskoisin että nykyaikaisesti internetissä mainostaminen, ja omien nettisivujen luominen olisi hyvä markkinoinnin edistämiseksi. Ikävä kyllä, tarkoitukseni ei olisi tehdä tätä rahasta. Haluaisin tehdä tätä siksi, että se toisi helpotusta näinä aikoina, kun puhuminen rehellisesti, avoimesti, ja ilman häpeää, on kortilla.  


Elämän peli

                  ELÄMÄN PELI   Kun kuulet elämän pelistä. Se voi tarkoittaa montaa eri asiaa. Mm. Sosiaaliset pelit ovat yleisiä työpaikoil...