Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulmakivi rakkaus haaveet itsensä hallitseminen ihminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulmakivi rakkaus haaveet itsensä hallitseminen ihminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. toukokuuta 2022

Hyvän elämän oletettu perusta

 

Hyvän elämän oletettu perusta

 

Tänään iltapäivä kahvilla mietin niinkin yleistä asiaa kuin hyvä elämä. Mitä se merkitsee? Miten määrittelemme hyvän elämän? Ja mitä ovat hyvän elämän perustan kulmakivet?

Mitä merkitsee hyvä elämä?

Mielestäni hyvä elämä tarkoittaa elämää, joka on suunniteltu oman näköiseksi kaikilla elämän alueilla. Tietenkin yhteiskunta vaikuttaa tähän huomattavasti, koska kaikki haluamme erilaisia asioita elämäämme. Minulle hyvä elämä merkitsee sitä, että voin levollisin mielin mennä nukkumaan, koska tiedän että olen tehnyt päivän aikana kaiken minkä voin. Mutta koska olen yksilö, en osaa sanoa mitä toiselle merkitsee hyvä elämä. Ja siksi syötin ajatuksen itselleni, jotta voisin tutkia ja miettiä asiaa boxin ulkopuolelta.

Hyvä elämä tarkoittaa keskiviivaisesti sitä, että oma elämä on omassa hallinnassa. Ja se on mielestäni hyvin tärkeä kulmakivi. Hallitse itseäsi. Voit harjoitella itsesi hallitsemista laittamalla omat ajatuksesi riviin, lisäten sinne asioita, jotka ovat lähellä sydäntäsi. Löytämällä oman mielenrauhan, löydät oman sisäisen äänesi, joka ohjaa sinua parhaiten.

 Voit tällöin nähdä uusia puolia itsestäsi, ja saat keskitettyä kaiken energiasi siihen, mikä tekee sinusta sinut.

Toinen kulma kivi on rakkaus. Tee mitä rakastat, ja se tekee sinut tyytyväiseksi. Ihminen tarvitsee rakkautta, tehdäkseen asiat parhaalla tavallaan. Kun teet mitä rakastat, saat parhaan kuvan omasta elämästäsi. Rakkaus tekemiseen auttaa ihmistä ylittämään rajoja tehdessään hänelle mieluisia asioita. Ja toisinaan se on mutkikasta. Siksi sinun pitää osata hallita itseäsi ennen, kun annat kaiken voimavarasi asian suhteen. Sinun pitää osata hillitä omia halujasi niin, että voit tuoda sen oikealla tavalla esille.  Minulla se on musiikki, sekä kirjoittaminen.

Kolmas kulmakivi hyvän elämän saamiseksi mielestäni on haaveet. Toisin sanoen saavutusten rappuset. Kun haaveilet jostain, tiedät mihin haluat pyrkiä, jolloin sen saavuttaminen on lähempänä. Kuin rappuset. Askel kerrallaan olet lähempänä haaveita. Haaveet ovat kuin sielumme peili. Voimme tarkkailla toiveitamme haaveiden kautta.

Neljäs kulmakivi on ajatteleminen. Sinun pitää ajatella haaveita, rakkautta, sekä itsesi hallitsemista. Älä lopeta ajattelua, vaikka välillä se voi tuntua ikävältä. Moni ihminen tässä maailmassa toimii autopilotilla. He ajattelevat vain pakolliset asiat, opitut asiat. He käyttävät tällöin opittujen asioiden ajattelua. Jolloin he tekevät, mutta eivät ajattele loppuun asti. Kun ihminen ajattelee asioita pidemmälle, isommalla mittakaavalla, hänen pitää pystyä hillitsemään ajatteluhalujaan. Hänen on ylitettävä raja helpon ja avaavan kokemuksen välistä. Miksi ajatteleminen pelottaa ihmistä? Siihen löytyy oma syynsä, mm. historiasta.

Jos ihminen alkaa ajattelemaan itseään, ja omaa identiteettiään. Hän kohtaa matkalla usein itsensä. Herää kysymys: Kuka hän oikeasti on? Mitä hän haluaa? Mitä hän rakastaa? Ja kun hän vastaa itse itselleen, hän löytää vastauksen.

Rakkaudella ohjaat itsesi hallitsemista, haaveilla ohjaat rakkauttasi, ajatuksilla hallitset kaikkea näitä kolmea; Itseäsi, rakkautta, sekä haaveita.

Elämän peli

                  ELÄMÄN PELI   Kun kuulet elämän pelistä. Se voi tarkoittaa montaa eri asiaa. Mm. Sosiaaliset pelit ovat yleisiä työpaikoil...