Yhteiskunnallinen kaaos

 

Nyt kun lukee uutisia, ei voi olla huomaamatta pelkoa. Olen miettinyt mistä uskaltaisin, ja haluaisin kirjoittaa. Monia aiheita, ja monia mielipiteitä. Kirjoittamisen hienous on juuri siinä, että saamme kertoa sanoilla ajatuksemme, mutta silti sitä yritetään sensuroida, miksi? Sanan vapaus on kuitenkin vielä oikeus, kunhan ei herjaa, tai loukkaa toisia. Kansan kiihottamisesta puhumattakaan. Mielipide, joka saa jopa ihmiset tappamaan, ja vahingoittamaan toisia, miksi? Ajatteleminen ei nykyään ole muodissa, miksi? Monta kysymystä, joihin vastauksen saaminen on pitkällä kaarella hyvin vaikea saada.

Ulkopuolinen paine

Ihmiset ajattelevat paljon sitä, miten toiset suhtautuvat, ajattelevat, tai arvostelevat heitä. Juuri tiktokin syövereissä näin videon siitä, kuinka eräs ihminen sanoi sen viittavan traumaan, jolloin ei kokenut turvallisuuden tunnetta kotona.

Mitä jos asia ei ole niin yksinkertainen. Jos maailman tilanne on epävakaa, ja saa aikuiset pelkäämään toisiaan, miten lapsi voisi tuntea olon turvalliseksi? Koulussa lapsille laitetaan korkeat tavoitteet, ja pahimmassa tapauksessa lapsi hukutetaan kotiläksyihin, ja velvollisuuksiin. Missä kohtaa lapsi saa vain olla lapsi? Lomalla? Ehei, koulu pitää huolen siitä, että lapsi tekee jopa lomalla läksyjä, ettei vaan hetkeksikään saa hengähtää. Lapsista huomaa herkemmin ulkopuolisen paineen luoman kireyden ja ahdistuneisuuden. Kaverit koulussa kilpailevat kenellä on eniten rahaa, tai söpöin lemmikki. Arvostelu on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus.  Mistä kummasta lapset olisivat tämän oppineet?

 

”Meidän äiti tekee parempaa ruokaa kuin teidän äiti.” Kuka muistaa tämän?

 

Me haluamme varmasti kaikki tehdä maailmasta paremman. Onnellisemman. Mutta miten siinä onnistutaan, jos me, jotka näytämme esimerkkiä tuleville sukupolville, emme näytä esimerkkiä? Meidän pitäisi luoda turvallinen ympäristö, meidän pitäisi kunnioittaa toisia, meidän pitäisi puuttua tähän stressaavaan ilmapiiriin, mutta miten?

Kun lukee mm. kouluun ja opiskeluun liittyviä tutkimuksia, on oppiminen ja älykkyys laskenut hurjaa vauhtia. Moni kertoo kuinka nykyajan lapset ovat fiksumpia kuin tämän hetken aikuiset, ja se voi hyvinkin pitää tietyissä asioissa paikkaansa. Mutta emme saa unohtaa, että nykyiset aikuiset ovat nähneet kolikon kaksi puolta. Nuoriso, ja lapset näkevät vain tämän hetken. Sotaa, kurjuutta, masennusta, stressiä, kiirettä, työttömyyttä. Monia negatiivisia asioita, liian läheltä.  He näkevät aikuisten pelon, ja heijastavat sitä. Emme voi suojella lapsia pahalta, mutta voimme helpottaa heidän oloaan rakkaudella, kuuntelemalla, ja opettamalla heille parempaa huomista. Mutta se ei riitä. Emme voi ulkopuolista painetta poistaa, voimme vain helpottaa.

Kilpailut

Kilpailuhenkisyys, ja sen vaikutus ihmisten käytökseen. Kilpailut, joissa palkintona on kunnia, rahaa, tai hyvä titteli. Ihmiset kilpailevat kaikessa. Normaali kilpaileminen olisi hyvässä hengessä, jossa kaikki olisivat voittajia, mutta ikävä kyllä nykyään se ei mene niin. Kilpailutetaan sähkö, tai miten olisi maailmanmestari jalkapallossa, jääkiekossa tai yleisurheilussa. Mielipide siitä ketä kannattaa, ja kuka on paras, ja kenen joukkue voitti.  Jalkapallo peleissä katsomossa tapellaan, ja solvataan vastapuolueen kannattajia. Töissä kilpaillaan, kuka on paras myyjä, tai kuukauden työntekijä. Paska maku siitäkin tulee suuhun väkisin, jos et ollutkaan yhtiölle se hyödyllisin. Vanhemmat kilpailevat kenen lapsi on kaunein, fiksuin tai menestynein. Vaaleissa kilpaillaan ja mitataan, kuka on kansan suosiossa, kenellä on tarpeeksi/eniten varallisuutta mainostaa itseään, ja kuka on eniten kansan puolella. Jatkuva kilpailuhenkisyys ja kilpailu erottaa ihmiset. Listaan pitää myös lisätä covid-19 rokotukset ja passi. Kuka oli kunnon kansalainen ja otti piikit käteen, miten erotettiin rokotetut, ja rokottamattomat ja näin ollen saatiin kilpailu asetelma jo niin, kuka pääsi perjantai iltana baariin, ja kuka ei. Myös valinnan vapaus rikottiin räikeästi viruksen kautta.  Mitä tulee koulun stipendeihin, tai hymypatsaisiin. Tarkoitus on saada lapset motivoitumaan hyvään käytökseen, ja oppimiseen. Silloin ne, jotka eivät saa palkintoa omasta panostuksestaan, jäävät vähemmälle huomiolle. Aina jää jollekin paha mieli.

Mainitsin kirjoittamisesta alussa, ja tämä herättää myös tunteita mm koulumaailmassa. Lapset osaavat koko ajan vähemmän kirjoittaa vain kynällä ja paperilla. Kaunokirjallisuus on historiaa. Suomen kieltä muutetaan, ja se nykyaikaistuu koko ajan, murteet ovat yhtä sekasotkua, ja kommunikointi vaikeutuu. Mitä me voimme tehdä asialle? Emme voi pakottaa kaikkia pitämään kiinni kauniista kielestämme, jos päätös ei ole yhteinen. Me olemme niitä, jotka opettavat jälkipolvelle sen kauneuden. Me teemme lapsille perinnön, mutta minkälaisen?

Minä en voi sanoa mikä on oikein tai väärin, mutta kultainen keskitie on vaikea saavuttaa, jos tuhoamme kaiken sen mitä sen eteen olemme tehneet. Olkaamme paras kuva itsestämme, jätetään pahuus elämästä pois, ja täytetään hyvyydellä. Ehkä niin saamme maailmasta paremman paikan.  

Tämän kertainen ajatushautomon tuotos on sekava, ei siksi ettenkö voisi kirjoittaa yhdestä asiasta, vaan siksi että liian moni asia liittyy toisiinsa, ja on joskus kiva vain kirjoittaa ja tuoda ajatuksiaan julki, vaikka sitten sekavasti tanssahdellen.