Kansalaisparlamentin jälkimaininkeja

 

 

”Jos joskus muuttaa voisin menneisyyteni kahleitain, sen voisin oitis tehdä hymyillen, Jos historiaa edes vähän muuttaa voisin, tabut ja tarinat kauttaaltaan koluaisin.”

Useampi kuukausi on ollut hyvin kiireinen elämässäni. Olen päässyt kokeilemaan uusia tuulia ja uudet tuulet puhaltaa myös ensivuonna.

Osallistuin kansalaisparlamenttiin, ja opin siellä paljon siitä, kuinka pimennossa ihmiset itseään pitävät. Päällimmäinen tunne oli ärtymys. Ajattelin että ihmiset, jotka haluavat osallistua omasta vapaasta tahdostaan, ja näin ollen myös käyttäisi aikansa hyödyllisesti, niin… se oli vain toive, mikä ei täyttynyt. Nielin tämän.

Se miksi kerron tästä, saa kohta selityksen.  Politiikka on väsyttävä ja arka aihe, ja ihmisten olisi hyvä edes vähän keskittyä siihen. Jos me emme vaikuta, kuka vaikuttaisi meidän puolesta? - Ai ne, jotka äänestämme sinne. Jos nämä ihmiset ei vain muuttuisi matkalla johtoportaaseen. Jos vain ihmiset olisivat vielä ihmisiä, kun ovat olleet siellä puoli vuotta.  Mutta näin ei ole. Ensinnäkin asioita, joita opin kyseisen viikonlopun aikana ovat seuraavat:

 - Asiantuntijoita ei pahemmin kuunnella. Halutaan tietoa, ja se menee kuuroille korville.

 - Jääräpäisyys oman mielipiteen muuttamisessa.

- Ihmisten yleinen keskustelutaito on heikentynyt.

- Ihmiset uskovat enemmän sanomalehteen, kuin tutkittuun tietoon.

- Politiikka on loppu viimein tilastojen tulkintaa omalla ymmärrettävyydellä.

- Kyseiset asiantuntijat/ poliitikot eivät olleet perehtyneet materiaaliin, joka meille oli lähetetty. (Mm. Siellä oli ristiriitaista tietoa, esim. aikooko Suomi rikkoa EU:n määräyksiä)

- Perussuomalaiselle kansanedustajalle olivat nuoret etusijalla. Hänen mielestään Käyttöhuoneiden mahdolliset varat pitäisi kohdistaa tukemaan nuoria, jotka ovat päihdeongelmissa. Puhun nyt 8–18-vuotiaisista lapsista.

- Politiitikkojen kuuleminen oli lähinnä ”minun mielipiteeni on tämä, ja muut ovat väärässä”. Ja se oli erittäin harmillista. Olisin halunnut enemmän käytännön näkökantaa, ja sitä mitä siitä mahdollisesti valtion silmissä tapahtuisi, kun käyttöhuoneet otattaisivat konkreettisesti käyttöön.

- Vain yksi osasi antaa lukuja noin suurin piirtein mitä yksi käyttöhuone voisi kustantaa. (400 000–1 milj.)

 

Ottaen huomioon, tämä kesti 2 päivää ja opittavaa oli paljon. Kirjoitin vain nyt osan kokemuksestani, sekä siitä mitä kyseisen kokeilun sisällä tapahtui.

Teemat koskivat: Huumausaineiden käyttötilojen sallimista, kannabiksen laillistamista, polttoaineveron kohtuullistamista, ja dieselin käyttövoimaveron poistamista. Näistä aiheista vaikein oli viimeisin aihe.

Mutta opin muutakin, nimittäin sen, että ihmiset käyttäytyvät videon välityksellä eri tavalla, kuin pelkällä äänellä. Ja kuinka vaikeaa osalle keskustelun käyneistä ihmisistä oli puhua englantia ja suomea. Ehkä eniten minua häiritsi se, että osalla ei toiminut seminaarit, ja osalla ei taas toiminut mikki, tai video. Ongelmia oli joka paikassa. Ja tämä vaikutti ”tasa-arvoiseen” keskusteluun. 

Mielestäni tämä kokeilu olisi ollut loistava, jos ihmisillä olisi ollut toimiva ja tasa-arvoinen keskustelu.

 

Kansalaisparlamenttiin osallistui 600 ihmistä ympäri suomea. Keskusteluryhmien koko oli n. 11 henkilöä. 450 ihmistä kävi etänä keskustelut. Ja loput 150 olivat helsingissä live tapaamisessa. 

Mutta pulinat pois.

                             Hyvää marraskuista päivää juuri sinulle joka tämän pääsit lukemaan.