Kansalaisparlamentin jälkimaininkeja
Useampi kuukausi on ollut hyvin kiireinen elämässäni. Olen
päässyt kokeilemaan uusia tuulia ja uudet tuulet puhaltaa myös ensivuonna.
Osallistuin kansalaisparlamenttiin, ja opin siellä paljon
siitä, kuinka pimennossa ihmiset itseään pitävät. Päällimmäinen tunne oli
ärtymys. Ajattelin että ihmiset, jotka haluavat osallistua omasta vapaasta
tahdostaan, ja näin ollen myös käyttäisi aikansa hyödyllisesti, niin… se oli
vain toive, mikä ei täyttynyt. Nielin tämän.
Se miksi kerron tästä, saa kohta selityksen. Politiikka on väsyttävä ja arka aihe, ja ihmisten
olisi hyvä edes vähän keskittyä siihen. Jos me emme vaikuta, kuka vaikuttaisi
meidän puolesta? - Ai ne, jotka äänestämme sinne. Jos nämä ihmiset ei vain muuttuisi matkalla
johtoportaaseen. Jos vain ihmiset olisivat vielä ihmisiä, kun ovat olleet siellä puoli
vuotta. Mutta näin ei ole. Ensinnäkin asioita, joita
opin kyseisen viikonlopun aikana ovat seuraavat:
- Asiantuntijoita
ei pahemmin kuunnella. Halutaan tietoa, ja se menee kuuroille korville.
- Jääräpäisyys
oman mielipiteen muuttamisessa.
- Ihmisten yleinen keskustelutaito on
heikentynyt.
- Ihmiset uskovat enemmän sanomalehteen, kuin
tutkittuun tietoon.
- Politiikka on loppu viimein tilastojen
tulkintaa omalla ymmärrettävyydellä.
- Kyseiset asiantuntijat/ poliitikot eivät
olleet perehtyneet materiaaliin, joka meille oli lähetetty. (Mm. Siellä oli
ristiriitaista tietoa, esim. aikooko Suomi rikkoa EU:n määräyksiä)
- Perussuomalaiselle kansanedustajalle olivat
nuoret etusijalla. Hänen mielestään Käyttöhuoneiden mahdolliset varat pitäisi
kohdistaa tukemaan nuoria, jotka ovat päihdeongelmissa. Puhun nyt 8–18-vuotiaisista
lapsista.
- Politiitikkojen kuuleminen oli lähinnä ”minun
mielipiteeni on tämä, ja muut ovat väärässä”. Ja se oli erittäin harmillista.
Olisin halunnut enemmän käytännön näkökantaa, ja sitä mitä siitä mahdollisesti
valtion silmissä tapahtuisi, kun käyttöhuoneet otattaisivat konkreettisesti käyttöön.
- Vain yksi osasi antaa lukuja noin suurin
piirtein mitä yksi käyttöhuone voisi kustantaa. (400 000–1 milj.)
Ottaen huomioon, tämä kesti 2 päivää ja opittavaa oli paljon.
Kirjoitin vain nyt osan kokemuksestani, sekä siitä mitä kyseisen kokeilun
sisällä tapahtui.
Teemat koskivat: Huumausaineiden käyttötilojen sallimista,
kannabiksen laillistamista, polttoaineveron kohtuullistamista, ja dieselin
käyttövoimaveron poistamista. Näistä aiheista vaikein oli viimeisin aihe.
Mutta opin muutakin, nimittäin sen, että ihmiset käyttäytyvät videon välityksellä eri tavalla, kuin pelkällä äänellä. Ja kuinka vaikeaa osalle keskustelun käyneistä ihmisistä oli puhua englantia ja suomea. Ehkä eniten minua häiritsi se, että osalla ei toiminut seminaarit, ja osalla ei taas toiminut mikki, tai video. Ongelmia oli joka paikassa. Ja tämä vaikutti ”tasa-arvoiseen” keskusteluun.
Mielestäni tämä kokeilu olisi ollut loistava, jos ihmisillä olisi ollut toimiva ja tasa-arvoinen keskustelu.
Hyvää marraskuista päivää juuri sinulle joka tämän pääsit
lukemaan.