Yhteiskunnallinen kaaos
Nyt kun lukee uutisia, ei voi olla huomaamatta pelkoa. Olen
miettinyt mistä uskaltaisin, ja haluaisin kirjoittaa. Monia aiheita, ja monia
mielipiteitä. Kirjoittamisen hienous on juuri siinä, että saamme kertoa
sanoilla ajatuksemme, mutta silti sitä yritetään sensuroida, miksi? Sanan
vapaus on kuitenkin vielä oikeus, kunhan ei herjaa, tai loukkaa toisia. Kansan
kiihottamisesta puhumattakaan. Mielipide, joka saa jopa ihmiset tappamaan, ja
vahingoittamaan toisia, miksi? Ajatteleminen ei nykyään ole muodissa, miksi? Monta
kysymystä, joihin vastauksen saaminen on pitkällä kaarella hyvin vaikea saada.
Ulkopuolinen paine
Ihmiset ajattelevat paljon sitä, miten toiset suhtautuvat,
ajattelevat, tai arvostelevat heitä. Juuri tiktokin syövereissä näin videon
siitä, kuinka eräs ihminen sanoi sen viittavan traumaan, jolloin ei kokenut
turvallisuuden tunnetta kotona.
Mitä jos asia ei ole niin yksinkertainen. Jos maailman
tilanne on epävakaa, ja saa aikuiset pelkäämään toisiaan, miten lapsi voisi
tuntea olon turvalliseksi? Koulussa lapsille laitetaan korkeat tavoitteet, ja
pahimmassa tapauksessa lapsi hukutetaan kotiläksyihin, ja velvollisuuksiin.
Missä kohtaa lapsi saa vain olla lapsi? Lomalla? Ehei, koulu pitää huolen siitä,
että lapsi tekee jopa lomalla läksyjä, ettei vaan hetkeksikään saa hengähtää. Lapsista
huomaa herkemmin ulkopuolisen paineen luoman kireyden ja ahdistuneisuuden.
Kaverit koulussa kilpailevat kenellä on eniten rahaa, tai söpöin lemmikki.
Arvostelu on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Mistä kummasta lapset olisivat tämän oppineet?
”Meidän äiti tekee parempaa ruokaa kuin teidän äiti.” Kuka muistaa tämän?
Me haluamme varmasti kaikki tehdä maailmasta paremman.
Onnellisemman. Mutta miten siinä onnistutaan, jos me, jotka näytämme esimerkkiä
tuleville sukupolville, emme näytä esimerkkiä? Meidän pitäisi luoda turvallinen
ympäristö, meidän pitäisi kunnioittaa toisia, meidän pitäisi puuttua tähän
stressaavaan ilmapiiriin, mutta miten?
Kun lukee mm. kouluun ja opiskeluun liittyviä tutkimuksia,
on oppiminen ja älykkyys laskenut hurjaa vauhtia. Moni kertoo kuinka nykyajan
lapset ovat fiksumpia kuin tämän hetken aikuiset, ja se voi hyvinkin pitää
tietyissä asioissa paikkaansa. Mutta emme saa unohtaa, että nykyiset aikuiset
ovat nähneet kolikon kaksi puolta. Nuoriso, ja lapset näkevät vain tämän
hetken. Sotaa, kurjuutta, masennusta, stressiä, kiirettä, työttömyyttä. Monia
negatiivisia asioita, liian läheltä. He
näkevät aikuisten pelon, ja heijastavat sitä. Emme voi suojella lapsia pahalta,
mutta voimme helpottaa heidän oloaan rakkaudella, kuuntelemalla, ja opettamalla
heille parempaa huomista. Mutta se ei riitä. Emme voi ulkopuolista painetta
poistaa, voimme vain helpottaa.
Kilpailut
Kilpailuhenkisyys, ja sen vaikutus ihmisten käytökseen. Kilpailut,
joissa palkintona on kunnia, rahaa, tai hyvä titteli. Ihmiset kilpailevat
kaikessa. Normaali kilpaileminen olisi hyvässä hengessä, jossa kaikki olisivat voittajia,
mutta ikävä kyllä nykyään se ei mene niin. Kilpailutetaan sähkö, tai miten
olisi maailmanmestari jalkapallossa, jääkiekossa tai yleisurheilussa. Mielipide
siitä ketä kannattaa, ja kuka on paras, ja kenen joukkue voitti. Jalkapallo peleissä katsomossa tapellaan, ja
solvataan vastapuolueen kannattajia. Töissä kilpaillaan, kuka on paras myyjä,
tai kuukauden työntekijä. Paska maku siitäkin tulee suuhun väkisin, jos et ollutkaan
yhtiölle se hyödyllisin. Vanhemmat kilpailevat kenen lapsi on kaunein, fiksuin
tai menestynein. Vaaleissa kilpaillaan ja mitataan, kuka on kansan suosiossa,
kenellä on tarpeeksi/eniten varallisuutta mainostaa itseään, ja kuka on eniten
kansan puolella. Jatkuva kilpailuhenkisyys ja kilpailu erottaa ihmiset. Listaan
pitää myös lisätä covid-19 rokotukset ja passi. Kuka oli kunnon kansalainen ja
otti piikit käteen, miten erotettiin rokotetut, ja rokottamattomat ja näin
ollen saatiin kilpailu asetelma jo niin, kuka pääsi perjantai iltana baariin,
ja kuka ei. Myös valinnan vapaus rikottiin räikeästi viruksen kautta. Mitä tulee koulun stipendeihin, tai hymypatsaisiin.
Tarkoitus on saada lapset motivoitumaan hyvään käytökseen, ja oppimiseen. Silloin
ne, jotka eivät saa palkintoa omasta panostuksestaan, jäävät vähemmälle
huomiolle. Aina jää jollekin paha mieli.
Mainitsin kirjoittamisesta alussa, ja tämä herättää myös
tunteita mm koulumaailmassa. Lapset osaavat koko ajan vähemmän kirjoittaa vain
kynällä ja paperilla. Kaunokirjallisuus on historiaa. Suomen kieltä muutetaan,
ja se nykyaikaistuu koko ajan, murteet ovat yhtä sekasotkua, ja kommunikointi
vaikeutuu. Mitä me voimme tehdä asialle? Emme voi pakottaa kaikkia pitämään
kiinni kauniista kielestämme, jos päätös ei ole yhteinen. Me olemme niitä, jotka
opettavat jälkipolvelle sen kauneuden. Me teemme lapsille perinnön, mutta minkälaisen?
Minä en voi sanoa mikä on oikein tai väärin, mutta kultainen
keskitie on vaikea saavuttaa, jos tuhoamme kaiken sen mitä sen eteen olemme
tehneet. Olkaamme paras kuva itsestämme, jätetään pahuus elämästä pois, ja
täytetään hyvyydellä. Ehkä niin saamme maailmasta paremman paikan.
Tämän kertainen ajatushautomon tuotos on sekava, ei siksi ettenkö voisi kirjoittaa yhdestä asiasta, vaan siksi että liian moni asia liittyy toisiinsa, ja on joskus kiva vain kirjoittaa ja tuoda ajatuksiaan julki, vaikka sitten sekavasti tanssahdellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti